Teksti: Harri Junttila

 

Pari viime vuotta ovat olleet suomalaisen pelialan hurjimpia koskaan. Rovio ja Supercell ovat rouheasti heiluttaneet lippua, mutta monet muutkin peliyhtiöt ovat menestyneet maailmalla - esimerkiksi oululainen Fingersoft autopelillään.

Nyt Suomen peliala on saanut - ainakin yhtiön oman tiedotteen mukaan - ensimmäisen nimenomaan peliyritysten viestintään ja pr:ään keskittyvä toimiston, SagaSocialin.

Arctic Startup kiinnittää huomiota siihen, että pelialan reunamille on jo syntynyt erilaisia palveluyhtiöitä esimerkiksi lisensointiin ja ristiinmarkkinointiin, mutta Saga Social on ensimmäinen pr-yhtiö.

SagaSocialin perustaja on Sulakkeen viestintäjohtajana toiminut Merja Turpeinen.

- Viime aikojen hyvien pelialan uutisten jälkeen on selvää, että Suomen peliala on kovassa kasvussa ja että uusia menestystarinoita on varmasti odotettavissa. SagaSocial on perustettu viemään tätä menestystarinaa maailmalle, Turpeinen sanoo.

Joogapeli Yoga Retreatin tehneen Gajatri Studiosin toimitusjohtaja Tiina Zilliacus sanoo tiedotteessa, että pelialaa sisältäpäin tuntevaa viestintätarjontaa on toistaiseksi saanut etsiä ulkomailta.

- On hieno, että alalle suuntautuvia asiantuntijapalveluita onkin nyt tarjolla Suomessa. Viestintä ja kansainvälinen näkyvyys on todella tärkeää niin yhtiölle, yrittäjälle kuin tuotteiden menestykselle.

SagaSocial on yksi merkki lisää siitä, että Suomen peliala kypsyy oikeaksi toimialaksi. Kun yrittäjät huomaavat, että peliyhtiöt voivat olla oikeasti maksavia asiakkaita oikeasti fiksuine tarpeineen, niin koko pelialan merkitys Suomelle kasvaa.

Arctic Startup pohtii, että kun yhä useampi palapelin palanen alkaa olla paikoillaan, Helsingistä voi tulla houkutteleva kaupunki myös ulkomaisille peliyhtiöille.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin: 

http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/peliala+aikuistuu+nyt+silla+on+jo+oma+prtoimistonsakin/a944548