Teksti: Juhani Saarinen
 

Small Giantin ensimmäinen peli Oddwings Escape tulee markkinoille vuodenvaihteen jälkeen.

Small Giantin ensimmäinen peli Oddwings Escape tulee markkinoille vuodenvaihteen jälkeen.

Nuori suomalainen peliyhtiö Small Giant Games on saanut sijoittajilta 2,4 miljoonan euron rahoituksen.

Viime vuoden keväällä perustettu Small Giant tekee pelejä älypuhelimiin ja taulutietokoneisiin. Yhtiön on määrä julkistaa ensimmäinen pelinsä Oddwings Escape ensi vuoden alkupuolella.

Rahoituskierroksen suurin sijoittaja on ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Creandum, joka on rahoittanut aiemmin muun muassa musiikin suoratoistopalvelua Spotifyta. Mukana on myös muita pääomasijoittajia ja yksityishenkilöitä.

Small Giantin saama rahoitus on Suomessa viime vuosien suurimpia aloittelevaan peliyhtiöön tehtyjä sijoituksia.

Tänä vuonna sijoittajat ovat rahoittaneet merkittävillä summilla muun muassa Next Gamesia ja Boomlagoonia, jotka nekin tekevät mobiilipelejä. Next Games sai keväällä noin 4,3 miljoonan ja Boomlagoon noin 2,6 miljoonan euron rahoituksen.

Kookkaat sijoitukset antavat yhtiöille mahdollisuuden pärjätä erittäin kilpaillulla mobiilipelien markkinalla.

Small Giantin perustajilla on aiempaa pelialan kokemusta muun muassa Sulakkeelta. Sulake tunnetaan aikanaan menestyneestä verkkoyhteisöstä Habbo Hotelista.

Myös Next Gamesin ja Boomlagoonin perustajilla on runsaasti alan aiempaa kokemusta muun muassa Roviosta ja Supercellistä.

Pelialan järjestön Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen sanoo, että alan yritysten saamat sijoitukset ovat kasvaneet viime vuosina. Sijoittajat uskovat erityisesti yrityksiin, joiden perustajat eivät ole ensimmäistä kertaa kasvattamassa peliyhtiötä.

"Tällaiset 'second rounderit' tuntuvat löytävän rahoitusta", Hiltunen sanoo.

Small Giantin tuleva julkaisu Oddwings Escape on yhtiön mukaan uudenlainen lentopeli.

"Voimakkaasti kilpailluilla mobiilipelimarkkinoilla ei ole mahdollista menestyä ainoastaan kopioimalla jo olemassa olevia hittipelejä", sanoo yhtiön toimitusjohtaja Timo Soininen tiedotteessa.

Oddwings Escapen voi ladata ilmaiseksi, mutta pelin sisällä voi käyttää oikeaa rahaa.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin:

http://www.hs.fi/talous/a1413945212749